sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Ohranjyvä


Käytiin torstaina Ohranjyvässä syömässä. Kun käytiin siellä pari vuotta sitten ilmoitin tulostani vuorokautta aiemmin, mutta torstaina soitin että oltais nyt tulossa ja onneksi heillä sattui olemaan yksi annos marinoitua tofua keittiöllä. Jos haluat saada varmasti tofua annokseesi, kannattaa edelleen ilmoittaa tulostaan vuorokautta aiemmin.

Palvelu ansaitsee erityismaininnan, se oli todella ystävällistä, aivan kuten viime kerralla. Mulle kerrottiin, että tofu olis pääraaka-aine ja kyseltiin mitä haluaisin siihen ympärille. Viimeksi söin maukkaan filotaikina-annoksen, nyt mun teki mieli hampurilaista. Koottiin mulle sitten 16.9e maksava tofuhampurilainen bataattiranskalaisilla.

Hampurilainen oli oikein maukas. Tofu oli todella kivasti marinoitu ja se olis pärjänny itsekseenkin annoksen keskipisteenä, Tofun lisäksi hampurilaisessa oli paholaisenhilloa (tai jotain sen tapaista). Sämpylä oli kans tosi hyvä, paljon parempi kuin perushöttösämpylät. Bataattiranut nyt on aina hyviä :) Iso salaatti yrttiöljyllä toimi kans tosi hyvin. Annos oli todella täyttävä mutta siitä jäi kuitenkin kivan kevyt olo.

Salaatista ja bataattiranuista ehdottomasti täydet pisteet. Hampurilainen kaipaa vielä vähän jotain jujua, vegaaninen majoneesi varmaan sitois kaiken yhteen. Tälläisenäänkin meni heittämällä Tampereen parhaat hampurilaiset top vitoseen. Salaatti toi annokseen kivaa raikkautta, melkein kaikissa paikoissa annoksissa on hampurilaisen lisäksi vain ranskalaiset. Tosi positiivinen fiilis jäi kaikkinensa, eiköhän täällä tuu käytyä taas joskus, varsinkin jos annoksiin saisi vegaanista majoneesia tai muuta dippiä.

Näsilinnankatu 15
http://www.ohranjyva.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti