torstai 27. lokakuuta 2016

Kotipizza


Tää viikko on ollut veganismin kannalta varmaan suurin viikko ikinä! Eilen kauppoihin ilmestyi Jokaiselle -tuotteet, Hoviruuan makaronilaatikko ja riisipuuro sekä Saarioisten vegaaninen pitsa. Luulis että siihen tää uutuushehkutus loppuis, mutta ehei; pari tuntia sitten luin Vegaaninen Tampere -ryhmästä että Aleksanterinkadun Kotipizzasta oli jo saanut vegaanista juustoa ja härkistä. Olin jo säntäämässä keskustaan kunnes tajusin että meidän ikkunastahan näkyy myös Kotipizza joten ei kun kengät jalkaan ja menoksi. Vegaanisten täytteiden virallinen julkaisupäivä on ensi viikon tiistai (Maailman vegaanipäivä), mutta ainakin Tammelasta sai kysymällä vegaanisen pitsan jo tänään.

Pitsanhan voi koota myös itse, mutta mä otin listalle tulevan Härkis-burgerpizzan (8,9e). Täytteinä on härkistä, vegaanista juustoa, salaattia ja vegaanista Long Island -hampurilaiskastiketta. Pitsa yllätti mut totaalisesti! Odotin sellaista samanlaista juustoa mitä oon pitserioiden pitsoissa syönyt, sellaista vähän limaista ja melko mautonta. Tässä juustoraaste oli sulanut ihan loistavasti, muistutti vähän sellaista cheddarin makuista juustokastiketta! Ite en oo juurikaan cheddaria missään syönyt enkä siitä ole tykännyt, mutta tää oli tosi hyvää! Tosi mehevää ja härkis ja salaatti sopi myös hyvin tuohon. Kotipizzan pohjat on aina ollut mun mielestä loistavia ja niin tässäkin. Toki jos haluaa tavallisemman pitsan ni voi tilata esim. monsterin, johon tulee viisi täytettä, leipätikut ja dippi. Sen otan varmaan seuraavaks, täytteiksi falafeliä ja härkistä ainakin :)

Ihan mielettömän kiva huomata miten vegaanisia tuotteita tulee ovista ja ikkunoista ja vegaanisiin tuotteisiin tarttuu myös sekasyöjät <3 Nyt meen syömään pitsan loppuun, oli pakko tulla kirjoittaan teille puolessa välissä :)

Useita toimipisteitä Tampereella
http://www.kotipizza.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti