keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Plevna


Käytiin tänään Plevnassa juhlistamassa kevättä! Listalla on yks vegaaninen annos, kasviscurry (11.80e), joka sisältää aidossa Plevnan tomaattisessa curry-viherpippurikastikkeessa kiehautettuja soijasuikaleita, lohkoperunoita sekä raastesalaattia. Raastesalaatin tilalle pyysin vihreetä salaattia kun en voi syödä raakaa kaalia. Annos oli yllättävän tulinen/mausteinen, mutta alkujärkytyksen jälkeen todella hyvä! Kastikkeessa maistui selkeesti curry ja viherpippuri, ei ollut ollenkaan tylsä tomaattikastike mitä vähän pelkäsin etukäteen. Soijasuikaleet oli sopivan kypsiä ja tosiaan kastike oli erittäin maukas. Riisi olis voinut sopia tähän annokseen paremmin, mun mielestä lohkoperunat ja kastike ei yleensäkään toimi yhdessä ja söinkin perunat erikseen ketsupin kanssa ja tuota kastiketta laitoin alkupalaleipien päälle, silleen toimi älyttömän hyvin. Salaattia olis saanut olla enemmän, enkä käsitä mitä punajuuriraaste teki tässä ruuassa, ei toiminut sitten yhtään ton kastikkeen kanssa.
Annos oli suuri, edullinen ja kaiken kaikkiaan todella maukas, aion ehdottomasti käydä tulevan kesän aikana maistamassa tuota kastiketta riisin kera! Oon nuorempana saanut allergiaoireita curryruuista, mutta tää ei aiheuttanut jostain syystä mitään ongelmia, jeejee.

Plevnalle iso kiitos siitä, että huomioivat vegaanit myös uudessa menussa!

Itäinenkatu 8
http://www.plevna.fi/

2 kommenttia:

  1. Hei osaatko sanoa, tartteeko Plevnaan tehdä pöytävaraus? Siis onko se kuinka iso paikka ja onko yleensä kuinka täynnä? Tää curry nimittäin pitää mennä testaamaan tulevana perjantaina kun vanhemmat on käymässä Tampereella.

    Ja oon seuraillu sun blogia jonkun aikaa - keep up the good work! :)

    VastaaPoista
  2. Suosittelen kyl tekeen varauksen. Me käytiin keskiviikkona kahden jälkeen ja silloin oli kolme loossia/pöytää vapaana, joista kahdessa oli VARATTU-lappu. Olin tosi yllättyny, kuvittelin et tohon aikaan olis reilusti tilaa. Perjantaisin tilanne on varmaan viel huonompi.

    VastaaPoista