maanantai 20. tammikuuta 2014

La Fonda

SULJETTU
En jaksanut tehdä töihin eväitä, joten nälkä oli kaamea kun olin suuntaamassa kotia kohti. Matkan varrella satuin käveleen La Fondan ohi ja muistin selvittäneeni sen tarjontaa vegaaneille joskus joten sinne siis. Kiinteää menua ei ole olemassa vaan listat laaditaan käsittääkseni aina viikoksi eteenpäin. Tänään sattui olemaan tarjolla yksi valmiiksi vegaaninen annos nimeltään Pastel Azteca (10.5e). Myyjä kutsui annosta Meksikolaiseksi lasagneksi, jossa lasagnelevyt on korvattu maissitortilloilla. Täytteenä oli monipuolisesti kasviksia ja päällä vihreätomaattikastiketta ja soijakermaa. Halusin tykätä annoksesta kovasti koska paikka oli niin mukava ja henkilökunta ystävällistä mutta rehellisesti sanoen tää ei ollut ihan mun makuun. Tortilla ja täyte oli ihan ok mutta toi kastike ei sopinut mun makuhermoilleni yhtään.


Annoksen hintaan kuuluu alkusalaatti, leivät ja kahvi/tee. Tarjolla oleva leipä ei ole vegaanista mutta toivat mulle pöytään ruisleseleipää joka oli tosi hyvää. Myös leivän kanssa tuleva tahna oli maukasta. Salaatti oli kiva, joskin siinä oli kastikkeena tuoretta sitruunaa (?) joka oli mun makuun liian vahvaa. Paahdetut suolapähkinät oli superhyviä.

Toisinaan tarjolla on myös Pastel de Choclo (soija-maissilaatikko) joka on käsittääkseni valmiiksi vegaaninen ja myös tostadas ja salaatti on mahdollista saada vegaanisena. Aion kyllä käydä maistamassa jotain toistakin annosta vielä, facebookista löytyy päivän annokset, joten sieltä on helppo tsekata minä päivänä kannattaa käydä.

Puutarhakatu 12

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti