maanantai 24. maaliskuuta 2014
Napoli
Kävin tänään tätini kanssa syömässä ja kuten aina kun hänestä on kyse, suuntasimme Napoliin :) Tilasin listalta löytyvän Pasta di Verduran (10.9e), joka kaikessa yksinkertaisuudessaan sisältää pastaa, pestokastiketta, pinjansiemeniä ja rucolaa. Oli hyvää, jopa parempaa kun osa niistä Fantasia pastoista mitä oon syönyt. Rucolan tilalla kun vielä olis basilikaa niin olis parempi. Lisätäyte (olisin halunnu punasipulia) tohon maksaa 1.5e, joten sitten on jo ihan sama ottaa Fantasia pasta kolmella mieluisalla täytteellä (12.9e). Tää annos löytyy lounaslistalta hintaan 8e, joten sillon varsinkin kannattaa harkita.
Kyselin aiemmin vegaanisen leivän perään maililla ja silloin sain vastauksen, että kertomalla ettei voi syödä tarjolla olevaa leipää (sis. maitojauhetta) ja pyytämällä pitsaleipää niin vegaaninen leipä onnistuu. Tänään tarjoilija sanoi, että pitsaleipä maksaa 2e, eikä sillä ole väliä voinko syödä tarjolla olevaa leipää vai en. No, päätettiin kuitenkin tilata leivät kun halusin niitä maistaa. Ihan perus pitsapohjaa mutta ihan kivaa vaihtelua kun pastan joka haarukallinen maistuu samalta. Ei 2e kamala hinta ole, mutta toki tuo vähän turhaan nostaa pastan hintaa plus ei tuota pastaa meinaa muutenkaan jaksaa syödä, saati sitten kun lisänä on kuusi leipää :) Salaattipöydästä muuten löytyy Unkarilaista salaatinkastiketta, joka on merkattu vegaaniseksi, siitä plussaa.
Aleksanterinkatu 31
http://pizzerianapoli.fi/
torstai 20. maaliskuuta 2014
Como
Mun on ollut tarkoitus testata Comon lounas jo hetken aikaa, mutta eilen päädyttiinkin yllättäen sinne iltasella syömään. Kyselin tuosta lounaasta sähköpostilla ja sain käsityksen, että päivittäin pitäis olla mahdollista saada vegaaninen lounasannos. Tän viikon tiistaina olis ollut tarjolla tomaattibruschetta ja salaattia, joka olis varmastikin onnistunut vegaanisena. Lounaaseen (9.7e) kuuluu talonleivän lisäksi pienet antipastit, mitä se sitten ikinä sisältääkään. Täytyy katsoa jos ens viikolla olis joku päivä lounaalla hyvän kuuloinen annos, niin käyn testaan sen lounaankin vielä.
Mutta siis eiliseen ruokaan! Tarjoilija kertoi, että (ainakin) pastaa, risottoa, pitsaa ja pitsaleipää saa vegaanisena ja pienen tutkiskelun jälkeen päädyin tuohon pitsaleipään (15e). Pitsaleivän väliin kuuluu grillattuja kasviksia, vihersalaattia, yrttiöljyä ja parmesan-majoneesia (joka tietysti jää pois) ja kasvisvaihtoehdossa väliin tulee lisäksi kirsikkatomaatteja. Kasviksia (munakoiso, paprika ja artisokka) oli pitsaleivän välissä ihan valtavasti ja vaikken munakoisosta yleensä tykkääkään, niin tässä se maistui hyvältä (artisokat jäi kokonaan syömättä). Kasvikset oli valmistettu hyvin ja ne oli sopivan öljyisiä tuon pitsakuoren sisässä. Suurehko annos, vaikka eihän tuosta kasvistäytteestä mitenkään liian täyteen tullut. Hyvät maut mutta loppua kohti kävi ehkä vähän tylsäksi, kun joka haarukallinen maistui samalta. Ihan positiivinen yllätys kuitenkin tämä Como ja luulen, että tää on taas niitä annoksia, joista moni muu voi tykätä paljon enemmän kuin minä.
Hämeenkatu 7, 2. krs.
tiistai 11. maaliskuuta 2014
Zarillo
Käytiin pitkästä aikaa Zarillossa syömässä. Tiistaisin burgerit maksaa vaan 5.8e mutta halusin testata vaihteeks jotain muuta. Päädyin falafelsalaattiin (valmiiksi vegaaninen), joka sisältää lämmintä falafelsalsaa, nachoja, guacamolea ja jalapenoja (jotka vaihdoin raakaan sipuliin). Odotin jotain vähän tylsää, kuivahkoa ja pientä salaattia, joten yllätys oli melkoinen kun tää jättiläisannos tuotiin naaman eteen :) Oli muuten hyvää! Jotenkin noi falafelpihvinpalat sopi hyvin tuon salsan sekaan, vaikka muuten en tuosta pihvistä oikein tykkää. Raakaa sipulia tuli jalapenojen tilalle mukavan paljon ja salaattiakin oli tuon keon pohjalla ihan kivasti. Guacamole sopi tähän myös hyvin, eikä salsa ollut liian tulista. Tää on just sellanen annos, jossa lopputulos on enemmän kuin osiensa summa. Ehkä vähän hihityttää, että tän nimi on falafelsalaatti :)
Hintaa annoksella on 8.8e (lounasaikaan vielä -15%), enkä edes jaksanut syödä läheskään kaikkea, joten ei voi kyllä kalliiksi haukkua. Kiva löytää tutuistakin paikoista välillä jotain uutta syötävää.
Otavalankatu 9
http://www.zarillo.fi/
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Ceyhelaya
SULJETTU
Käytiin tänään lounaalla Otavalankadulta löytyvässä Ceyhelayassa, joka tarjoaa Sri Lankalaista ruokaa. Olen tutkinut jo aiemmin netistä À la carte-listaa mutta nyt sain vinkin, että heillä tarjotaan myös lounasta, joten testattiin se. Tarjolla oli kolmea eri kasviscurrya joista kaikki sattui olemaan vegaanisia. Näin ei aina ole, joten kannattaa kysellä erikseen tarjoilijalta ja osassa ruuista oli jo valmiiksi merkintä, että tuote on vegaaninen. Lounas maksoi 11.9e, jota pidän vähän kalliina mutta toisaalta valinnanvaraa oli runsaasti.
Mutta sitten asiaa itse ruuasta. Maha tuli täyteen mutta en ole uudestaan menossa tähän paikkaan lounaalle. Tasan yks syy - ruoka oli mun makuun aivan liian tulista. Ekan haarukallisen jälkeen iski epäilys, että pystynkö syömään yhtään enempää mutta toki suu sitten vähän tottui ja sain syötyä lautasen loppuun. Mä luulin, että tykkään tulisestakin ruuasta mutta tässä tuli oma raja vastaan. Tarjolla oli punajuuricurrya, dahlia ja mangocurrya, joista ainakin punajuuricurry olis ollut mun mielestä tosi hyvää, jos suuhun sattuva tulisuus ei olis ollut niin häiritsevä. Vähän jäi harmittaan, että omaan makuun ruoka oli liian voimakkaasti maustettu koska ruuan maussa ei ollut valittamista ja sellanen kiva tuoreus ja autenttisuus tästä kyllä tuli läpi.
En uskalla tällä kokemuksella kauheesti tätä kellekään suositella mutta Sylvin sivuilta löytyy positiivinen kirjoitus À la carte-annoksista, joten ilta-aikaan mäkin voisin joskus vielä tätä paikkaa kokeilla. Ja toki jos tykkää voimakkaasti maustetusta ruuasta niin lounaalle vaan :)
Otavalankatu 10
Käytiin tänään lounaalla Otavalankadulta löytyvässä Ceyhelayassa, joka tarjoaa Sri Lankalaista ruokaa. Olen tutkinut jo aiemmin netistä À la carte-listaa mutta nyt sain vinkin, että heillä tarjotaan myös lounasta, joten testattiin se. Tarjolla oli kolmea eri kasviscurrya joista kaikki sattui olemaan vegaanisia. Näin ei aina ole, joten kannattaa kysellä erikseen tarjoilijalta ja osassa ruuista oli jo valmiiksi merkintä, että tuote on vegaaninen. Lounas maksoi 11.9e, jota pidän vähän kalliina mutta toisaalta valinnanvaraa oli runsaasti.
Mutta sitten asiaa itse ruuasta. Maha tuli täyteen mutta en ole uudestaan menossa tähän paikkaan lounaalle. Tasan yks syy - ruoka oli mun makuun aivan liian tulista. Ekan haarukallisen jälkeen iski epäilys, että pystynkö syömään yhtään enempää mutta toki suu sitten vähän tottui ja sain syötyä lautasen loppuun. Mä luulin, että tykkään tulisestakin ruuasta mutta tässä tuli oma raja vastaan. Tarjolla oli punajuuricurrya, dahlia ja mangocurrya, joista ainakin punajuuricurry olis ollut mun mielestä tosi hyvää, jos suuhun sattuva tulisuus ei olis ollut niin häiritsevä. Vähän jäi harmittaan, että omaan makuun ruoka oli liian voimakkaasti maustettu koska ruuan maussa ei ollut valittamista ja sellanen kiva tuoreus ja autenttisuus tästä kyllä tuli läpi.
En uskalla tällä kokemuksella kauheesti tätä kellekään suositella mutta Sylvin sivuilta löytyy positiivinen kirjoitus À la carte-annoksista, joten ilta-aikaan mäkin voisin joskus vielä tätä paikkaa kokeilla. Ja toki jos tykkää voimakkaasti maustetusta ruuasta niin lounaalle vaan :)
Otavalankatu 10
maanantai 17. helmikuuta 2014
Pancho Villa
Kyselin pari viikkoa sitten Tammelan Pancho Villasta saako heiltä lounasaikaan mitään vegaanista ruokaa ja mulle kerrottiin, että ainakin hampurilainen onnistuu vegaanisena ja kustantaa 8.5e. Tänään sitten suunnattiin Panchoon lounastamaan! Kasvishampurilaiseen kuuluisi listan mukaan kananmunaa sisältävä kasvispihvi mutta keittiöltä huikattiin heti, että vegaaneille on tehty hampurilainen niin, että pihvin tilalle tulee sipuli-paprika-papusekoitusta. Olin vähän epäileväinen, että mitenköhän tuo mahtaa sopia hampurilaisen väliin mutta päätin tilata sen kuitenkin ihan niinkuin ehdotettiin. Annos oli hyvännäköinen ja makukin yllättävän hyvä. Hampurilaisen sisällä oli salsaa, joka toi papusettiin kivasti potkua. Vähän erikoinen ratkaisuhan tuo kieltämättä on, että hampurilaiseen laitetaan burriton täytteet mutta ajoittain jopa hämmentävän toimiva hampurilainen tuosta oli saatu aikaiseksi. Guacamole oli kiva lisä, vaikken itse sitä hirveesti syönytkään.
Perjantaisin lounasaikaan on tarjolla myös kasvisburrito, johon saa kuulemma pyytämällä tätä samaa papusettiä täytteeksi. Normaalisti siinä on täytteenä grillikasviksia, joiden vegaanisuudesta ei ole ihan selvyyttä. Lounasajan ulkopuolella tarjolla on vegaaneille lisäksi myös esim. fajitaksia.
Useita ravintoloita Tampereella
http://www.panchovilla.fi/
lauantai 8. helmikuuta 2014
Borneo
Gastropapuun tuli viime viikolla paljon kävijöitä Sylvi-sivustolta, joten kävin tutkimassa, että mikäs se sellainen on. Sylvistä löytyy hyviä ravintola-arvosteluja (myös) Tampereen ravintoloista, vegaaninäkökulmasta tietenkin! Meidän kodin nurkilta löytyy sekä Borneo että Zhou's Place joista Sylvin mukaan saa vegaanista ruokaa. Zhou's Place on remontissa 1.3 asti, mutta Borneon tarjontaa testattiin viime sunnuntaina.
Tarjolla on kaksi vegaanista pääruokaa, mä tilasin Kari Sayurin (11.9e/take away 9.9e) eli kaalia, kukkakaalia, kesäkurpitsaa, papuja, tomaattia, porkkanaa ja paprikaa haudutettuna kevyesti maustetussa kookosliemessä. Oli kyllä herkullinen annos! Kaikki maut nousi loistavasti esiin, mun makuaisti ei edes ole niin hienostunut, että olisin saanut tästä annoksesta kaikkea irti. Yllättävän eksoottista tosiaan mun makuun, täytyis selkeesti alkaa vähän laajentaan makumaailmaa :) Vähän ihmettelen tota "kevyesti maustetussa kookosliemessä", mun suuta kyllä poltteli aika paljonkin. Kuvassa lautasella on noin 1/4 osa kastikkeesta, joten ihan hyvänkokoinen annos kaikkinensa.
Sylvin sivuilla kerrotaan, että Borneon kevätkääryleet (4.8e/take away 3.8e) ja Roti-leipä (3.5e/take away 2.8e) on vegaanista, joten halusin maistaa molempia. Roti oli hyvää ja kevätkääryleet herkullisia. En oikein ole löytänyt superhyviä kevätkääryleitä Tampereelta, nää oli kuitenkin huomattavasti parempia kuin esim. Pyynikintorin kiinalaisen grillin vastaavat.
Ilmarinkatu 8
http://www.ravintolaborneo.fi/
lauantai 1. helmikuuta 2014
Turku
Terveisiä Turusta! Aloitetaan heti tärkeimmästä eli Pizzariumista <3 Paikka on kaiken hehkutuksensa arvoinen, parasta pitsaa mitä oon Suomesta saanut. Käytiin Roomassa 2007 ja tää maistui vahvasti aidolle Italialaiselle pitsalle. Hyvässä pitsassa ei tosiaan tarvi olla juustoa ollenkaan, hyvä pohja ja tomaattikastike vie jo tosi pitkälle. Lounasaikaan tarjolla oli kahta erilaista vegaanista pitsaa, joita maistoin molempia. Toisessa oli täytteenä kirsikkatomaatteja ja toisessa kesäkurpitsaa, sipulia ja kirsikkatomaatteja. En yleensä tykkää kesäkurpitsasta mutta toi oli niin hyvää että oksat pois! Myös yksinkertaisempi pitsa oli todella herkullista. Lounasaikaan 2 palaa pitsaa limsalla/tuoremehulla maksoi 8e. Pizzariumin on testannut myös ainakin Chocochili ja Vegaanius-blogi.
Kirjakahvilassa käytiin jälkkärillä. Maistettiin porkkanakakkua ja hasselpähkinä-suklaamuffinssia ja maistoin myös kaverin mansikka-suklaakakkua. Oli pakko syödä myös seitansämpylä vaikkei vielä oikein nälkä ollutkaan :) Tarjolla oli viittä erilaista makeaa herkkua ja seitansämpylän lisäksi olis voinut valita ruisleipää linssilevitteellä tai tofu-parsakaalipiirakkaa. Kiva paikka, tykkään.
Illalla meinattiin ihan tosissaan suunnata toistamiseen Pizzariumiin mutta koska oli tarkoitus viettää vähän juhlavampi ilta, niin ei viitsinyt juhlia ostoskeskuksen ravintola-alueella. Päädyttiin sitten Cantina Aztecaan syömään ja saatiin kuin saatiinkin pöytä vaikka ravintola oli melkein loppuunvarattu. Kävin kaverin kanssa tuolla syömässä pari vuotta sitten ja silloin söin ihan superhyviä fajitaksia ja tilasin samantapaisen annoksen (16.9e) myös eilen. Viimeksi annoksessa oli hyvin maustettuja soijasuikaleita mutta tällä kertaa suikaleiksi leikatut soijaleikkeet oli vähän mitäänsanomattomia. Maukas annos ja maha tuli täyteen mutta jotenkin tää oli menettänyt sen taivaallisen hyvän osasen. Alkuruuaksi jaettiin avomiehen kanssa nachoannos (4e) joka oli kiva, joskin ehkä vähän turhan kallis. Pimeässä ravintolassa kännykkäkameralla otetut kuvat on vähän heikkolaatuisia, sori :)
Kotiintuomisia kävin ostamassa Vegetukun myymälästä. Mukaan tarttui kaikenlaista mutta tuo vegaaninen "tonnikala" on kyllä niin hämmentävän näköistä, että täytyy vähän kerätä rohkeutta ennen kuin siitä uskallan uunileipiä tehdä :)
Pizzarium - Hansakortteli, Aurakatu 12 a
http://www.pizzarium.fi/
Kirjakahvila - Vanha Suurtori 3
http://www.kirjakahvila.org/
Cantina Azteca - Eerikinkatu 8
http://www.cantinaazteca.fi/
Vegekauppa - Porthaninkatu 6
Cantina Azteca - Eerikinkatu 8
http://www.cantinaazteca.fi/
Vegekauppa - Porthaninkatu 6
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












