keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Sayam9


Pääsin tänään töistä jo kahdelta ja etsin kaupungista lounaspaikkaa josta saisi lounasta kolmeen asti. Törmäsin lounaat.info -sivulla Sayam9 nimiseen lounasravintolaan ja kun lounaslistalla näkyi vegaaninen ruoka niin suuntasin Hatanpään Valtatielle. Sayam9:n lounas maksaa 9,90e ja lounaspöydästä löytyi tofuruoka (tänään vihreä curry), salaattia ja kevätkääryleitä. Saattoi olla jotain pientä muutakin vegaanista, kaikkea en tarkistanut.

Ruoka oli todella maukasta! Vihreä curry ei yleensä oo mun lemppari mutta tää oli hyvää. Kevätkääryleet tehdään paikan päällä käsin ja ne oli hyviä. Joku ainutlaatuinen mausteseos niissä oli josta en saanut kiinni mutta kiva syödä joskus erilaisia ja itse tehtyjä kääryleitä kun niitä peruspakasteversioita saa joka paikasta.

Juttelin omistajan kanssa ruuan jälkeen ja hän kertoi että kesällä on ollut lounaalla useampaakin vegaanista ruokaa tarjolla mutta niiden menekki ei ollut kovin suurta. He päätyivät siihen että vegaanista ruokaa saa lounasaikaan pyytämällä ja tuovat sitä kulhossa pöytään. Nyt kuitenkin olivat tällä viikolla päättäneet kokeilla vegaaniruokaa taas linjastoon. Sain sellaisen käsityksen että heillä on kiinnostusta lisätä vegaanista tarjontaa jos vain menekkiä on joten käykäähän testaamassa lounasta ja antaakaa palautetta ja toiveita.

Hatanpään Valtatie 6
https://www.facebook.com/Sayamnine/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti