sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Soi Soi

SULJETTU
Jeejeejee, hyviä uutisia! Tampereelle on auennut uusi kasvisravintola nimeltään Soi Soi! Kävin jo viime viikolla siellä syömässä (kaks kertaa, oho), mutta on ollut kiirusta muuten niin en oo ehtiny kirjottaa siitä vielä tänne. Tänään avomies kävi hakeen sieltä sunnuntain röhnäruokaa, joten päätiin viimein hehkuttaa tästä paikasta myös teille :)

Elikkäs, Soi Soi ei ole kokonaan vegaaninen ravintola, mutta suurin osa ruuista sopii vegaaneille. Soi Soissa on tarjolla ruokaisia annoksia sekä pita- tai ruisleipään tehtyjä soi-taskuja. Tällä hetkellä menu on täynnä avajaistarjouksia jotka on voimassa ainakin marraskuun ajan. Alla pari kuvaa jossa näkyy osa tarjolla olevista ruuista :)





Sitten itse ruuan kimppuun! Ekalla kertaa tilasin Soul Mama's seitania yrttiperunoilla (7.9e). Annos oli täysin erilainen kuin kuvittelin mutta huikeen hyvää. Annos oli tosi kaunis ja loppuun asti ajateltu. Seitan oli todella hyvin maustettu ja perunoissa oli hyvin makua. Jonkun mielestä perunat olis saattanut olla vähän turhan suolasia, mutta koska ite lykkään suolaa aina perunoihini niin mua ei haitannut. Jos tän tasosta vegaaniruokaa sais kaikista ravintoloista niin olis huikeeta.




Sitten asiaa Soi-taskuista! SUPERHYVIÄ. :) En kylläkään ole maistanut kuin Vegaa ja Chachaa, mutta niiden perusteella voin jo hehkuttaa. Tuo viiden euron hinta on mun mielestä tosi passeli, ei ainakaan yhtään liian kallis. Toivottavasti ei ihan kauheesti tuosta nouse kun avajaistarjoukset loppuu.




Vega Soi-taskussa on iso luomusoijapihvi ja ananasrengas ja perustäytteet. Soijapihvi oli tosi hyvää, en tiedä mistä tuommosia saa ostettua, en oo ennen törmännyt. Tosi maukas, en usko että sekasyöjätkään valittais mausta. Ehkä himpun verran kuivaa, että joku majoneesi tai muu kastike vois olla jees.




Tänään maistoin Soi-taskua nimeltä Chacha, jossa on perustäytteiden lisäksi soijasuikaleita. Soijasuikaleet oli todella hyvin maustettuja, ei voi kun ihmetellä kun ite osaan maustaa soijajuttuja vaan soijakastikkeella :) Soi-taskut on loistavia lounasruokia tai välipaloja, hirmuiseen nälkään suosittelen melkein kahta tai esim kolmea jaettavaksi kahdelle ihmiselle. Toki jotkut on pieniruokaisempia ja yksi tasku riittää mainiosti. Soi-taskut on saatavilla tosiaan myös ruisleipään tehtyinä, täytyy maistaa jatkossa niitäkin.




Seitankebab (6.5e) on myös todella hyvää, varmaankin mun lemppari näistä kaikista. Seitan on niin makoisaa ja mausteista, että tätä kebabia vois syödä vaikka kuinka usein. Seitankebab on aika tulinen annos, että jos ei yhtään tykkää tulisesta/mausteisesta ruuasta, niin en ehkä sit suosittele, mutta muuten kyllä! Tää on melkolailla sama kebab kuin nyt jo Tampereelta kadonneen vegemestan kebab, mikä nyt ei ole ihme kun tosiaan Soi Soin omistaja on sama tyyppi joka pyöritti vegemestaa Tampereella.

Käykäähän kaikki nyt marraskuun aikana testaamassa avajaistarjouksia :)



Aleksanterinkatu 29
www.soisoi.fi/

lauantai 6. lokakuuta 2012

6.10.2012

Vegemesta on kadonnut Tampereelta! Oho! Tylsää. Infotkaahan mua jos tästä tulee esille jotain uutta. Päivitin vähän Esplanadia ja Cafe Gopalia.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Amarillo


Käytiin reilu viikko sitten Amarillossa ja päätin sit maistaa tota tofu-annosta :) Tilaan yleensä joka paikassa hampurilaisen ja ranskalaiset jos mahdollista, joten vähän jänskätti että mitä tästä annoksesta tykkään. Noh, niinku kuvastakin näkyy niin tofu oli vähän palanut (tai sit sen kuuluu olla tollasta, mitä en tajua), mutta muuten tuo annos oli kyl ihan ok. Bataatti oli hyvää, mutta mun makuun vähän liian makeeta, tai sit se oli se että sitä oli niin paljon. Jos tilaisin tän uusiks, pyytäisin ranskalaisia tilalle. Tofu itessään oli hyvää, mutta vähän mautonta, menussa lukee "Friteerattua, BBQ-maustettua ja nachokuorrutettua tofua" , mutta en kyl maistanut nachoja yhtään ja tofu oli tosiaan saanut olla mausteisempaa (kävi myös mielessä että olisko se ollut savutofua). Maissi ei ollut erityisen mehukas, enkä oikein tykännyt siitä viskiöljystä. Savuinen BBQ-kastike oli sairaan hyvää ja sito ton annoksen makuja hyvin yhteen. Salaattia oli reilusti ja sen kanssa oli tulista salsaa.

Sehän näissä Amarilloissa on kiva kun alkupalaks saa ilmaseks nachoja :) Ja tosiaan suosittelen kyllä maistaan tätä annosta vaikkei tää mun postaus oo hirmusta hehkutusta. Luulen että monen mielestä tää voi olla aivan loistava annos, tofu oli vaan tällä kertaa palanu ja mä jäin kaipaan ranskalaisia (joita kyllä pihistin muiden lautasilta :D ).
Listalla näyttäs olevan Vege Bolillo jossa on tofua, sitä vois koittaa seuraavaks!

Kuninkaankatu 22-24
Sokos Hotel Ilves
Hatanpään valtatie 1
http://www.amarillo.fi/

torstai 23. elokuuta 2012

Kesän 2012 päivityksiä

En tiedä kuinka tarkkaan ihmiset selaa vanhoja posteja, mutta olen siis päivittänyt Gopalin, Vegemestan ja Kotipizzan alkuperäisiä posteja. Mun mielestä ei ole ollut järkevää luoda uusia sivuja yksittäisille annoksille, jotka on hyvin samanlaisia kuin ne joista posti on alunperin tehty. Onko jollain tästä ajatuksia, onko vaikeempi seurata jos päivitän vaan vanhoja posteja eikä etusivulle tule tietoa tästä?

Lämmin kiitos kaikille lukijoille, yritän taas aktivoitua enemmän kun tulee syksy ja ravintolat vaihtaa ruokalistojaan.

<3 Liina

tiistai 21. elokuuta 2012

Soppis


SOPPIS ON SULKENUT OVENSA.

Soppaa soittajille lopetti toimintansa Härmälässä jonkin aikaa sitten, mutta nyt Soppaa Soittajille on avannut uuden toimipisteen Tampereen konservatorion kahvilaan. Kyseessä ei siis ole erillinen ravintola, vaan konservatorion aulassa on kahvila ja muutama pöytä. Vegaaniruokaa on melkein päivittäin tarjolla ja se vaihtelee salaatin (4e), keiton (5e) ja lämpimän ruuan (6e) välillä. Satuin pyöriin sopivasti lounasaikaan Pyynikintorilla ja sinä päivänä oli tarjolla vegaanista papu-riisisalaattia (4e). Salaatti oli vähän mitäänsanomatonta, mutta ihan jees ja tuo valkosipulileipä oli tosi hyvää. Tuntuhan se vähän hassulta istua siellä syömässä kun ympärillä pyöri konservatorion opiskelijoita ja opettajia, mutta aion kyllä mennä toistekin, täytyy vaan katsoa joku päivä kun tarjolla on seitania, nam.

F.E. Sillanpään katu 9 (Pyynikintori)
www.soppis.com

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Oluthuone Esplanadi


SULJETTU
Onpas ollut hiljaista täällä töiden ja muiden juttujen takia, mutta viikko sitten alkoi loma ja nyt on sitten tarkotus herkutella kesän aikana useampaan otteeseen :) Tänään käytiin vähän alennusmyynneissä ja siitä sit Esplanadiin syömään. Maanantaisin ja tiistaisin hyvällä säällä vain terassi on auki, mutta mikäs sen hienompaa kun istuskella auringossa, syödä ja nauttia kesästä. Oon tuolla ennen syönyt Veggie Burgerin (12e), ja sen otin taas. Annos on vähän kehittynyt, nyt mukana oli soijacheddaria ja paistettua sipulia (nam!). Soijacheddar maistu itekseen hyvältä kun maistoin, mutta en sitä makua löytänyt erityisesti tosta hampurilaisesta, johtunee vaan siitä että tuossa on niin kovasti muitakin herkullisia makuja. Loistohomma että ajattelevat vegaaneja tuossa juustoasiassakin. Uskallauduin myös viimein maistaan mallassämpylää ja se oli kyllä hirmuhyvää, suosittelen :) Ainakin ennen tuon hampurilaisen sai myös perushöttösämpylällä pyydettäessä. Chilimajoneesia oli mukavasti ja muutenkin annos on yllättävän täyttävä, ihanaa että on olemassa vegaaninen mättöhampurilainen :D Niin kuin kuvasta näkyy, niin annokset tuodaan terassille muovirasioissa, että hirmu tärkeitä juhlia varten suuntaisin sisälle syömään kunnon lautasilta :)

6.10

Sama annos syysillassa :) Hampurilainen on tosi maukas, mutta valtavahan tuo annos ei ole. Chilimajoneesi on vaihtunut paprikamajoneesiin, mutta en muista että maussa olis ollut hirveetä eroa.




Kauppakatu 16

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Pikkukiinalainen



Nonni. Avomies kävi tänään hakemassa mulle ruokaa ja selvis sitten asia jos toinenkin. Elikkä ainoastaan peking,chili,hapan ja mustapapukastikkeet on vegaanisia! Kaikki muut kastikkeet sisältää osterikastiketta. Tämä koskee siis sekä korvike että tofuruokia. Eli esim tofu & sekavihanneksia annos ei ole vegaaninen! Se mikä mua raivostuttaa tässä asiassa eniten, on se että tää myyjä sanoi että näin on aina ollutkin. Mulle ja selkeesti monelle muullekin on joko valehdeltu päin naamaa tai sitten oon sattunu aina kysyyn joltain sellaselta työntekijältä joka ei tiedä mistään mitään. Se myyjätyttö kävi kysyyn vielä kokilta varmuudeks noista kastikkeista ja tän infon pitäis nyt sit pitää paikkansa. Kun avomies sitten kysyi että miks teillä on mereneläviä kasvisruuissa niin siihen tää myyjä ei osannut vastata.

Kun vihdoin pääsin töistä kotiin ni olin jo niin kiukkunen tosta asiasta ettei tehnyt edes yhtään mieli syödä tota korvike kanaa chilikastikkeella - annosta minkä avokki oli ostanut :D
Nälkä oli kuitenkin niin kova etten alottanut boikottia ainakaan ihan vielä. Pakko kyllä myöntää että toi ruoka oli tosi hyvää. Chilikastike ei ollut läheskään niin tulista kun yleensä tofun kans on ollu, saattaa kyllä johtua siitäkin että seitan vie sitä tulisuutta jotenkin pois toisin kuin tofu. Mutta siis tosi täyteläistä ja maukasta!
Öljyä tuossa annoksessa on järjettömän paljon, varmaan desi jäi laatikon pohjalle. Eli jos haluaa tulisempaa ja rasvasempaa niin syö sit kaiken öljyineen päivineen. :)

Tuomiokirkonkatu 34