sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Vegfest
Tänä viikonloppuna on käynnissä Vegfest Keskustorilla :) Perjantaina töiden jälkeen suuntasin hakeen iltapalaa ja Soppaa Soittajille - kojun seitansiivet (8e) kuulosti niin hyvältä että päädyin niihin. Ilta oli aika kylmä ja sateinen niin pyysin ruuan mukaan ja se mukava myyjäpoika teippas mulle sitten toisen lautasen tuon lautasen päälle :) Ruoka oli ihan älyttömän hyvää! Parasta ruokaa mitä oon syönyt kuukausiin. Tänä kesänä opettelen kyllä tekeen seitania itekin, niin tajuttoman hyvää se on!!
Eilen lauantaina vietin Vegfesteillä vähän enemmän aikaa. Meinasin ihan tosissani syödä uudestaan ton seitansiipi - annoksen, mut sit ajattelin että pakko sitä on nyt maistella muutakin kun kerrankin on tarjolla enemmän kun yks vaihtoehto :D Pohdiskelin Veganissimon seitanin ja ton kiinalaisen ruuan välillä. Jostain syystä kiinalainen voitti ja ostin 8e maksavan herkkulautasen. Annos oli valtava mutta ehkä ruuassa olis saanut olla vähän enemmän makua. Saattaa myös olla että perjantain seitan oli niin hyvää että kaikki sen jälkeen olis maistunu vähän laimeelta :D
Vegfest on käynnissä vielä tänään sunnuntaina kuuteen asti. Kipin kapin kaikki siis keskustorille!
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Oluthuone Esplanadi
SULJETTU
Parin viikon sisään oon syönyt hurjan paljon ravintoloissa ja ehdittiin poiketa avomiehen kanssa Esplanadissakin viime viikolla :) Oon tuolla syönyt muutaman kerran hampurilaisen, mutta nyt päätin koittaa listan toista vegaaniruokaa, eli sienirisottoa (12e). Annos oli todella mauton ja ensimmäistä kertaa elämässäni valitin ruuasta. Sienet tuossa maistu edes vähän, mutta kyllä koko annos oli mun mielestä todella mauton. Tofu oli paistettu, muttei marinoitu mitenkään ja koko annos oli melkolailla samaa mautonta mössöä. Leipäkin oli niin kuivaa että en pystynyt edes sitä syömään. Tarjoilija oli tosi ystävällinen ja pahoitteli suuresti annosta ja totesi että joku kömmähdys on varmaan tapahtunut keittiössä. Ruuan hinnasta lähti -10%, joten ei jäänyt kauheen huono fiilis. Ko. annos on kuitenkin ollut listalla yli vuoden, joten ei mauttomuus varmaan ole ainainen ongelma. Onko jollain tästä annoksesta hyviä kokemuksia? Toki vika voi olla myös mun makuaistissa :)
Kauppakatu 16
http://www.esplanadi.fi/

torstai 19. huhtikuuta 2012
New York
Käytiin tänään tädin kans lounaalla New Yorkissa. Siellä on ruokalista ja lounaslista mennyt täysin uusiks, joten laitoin jo viikko sitten sinne viestiä ja kyselin onko vegeburgerin soijapihvi vegaaninen. Sain mailin jossa vakuutettiin vegeburgerin olevan vegaaninen. Tänään sitten selvisi että soijapihvi sisältää kuin sisältääkin kananmunaa joten vähän jouduttiin säätään. Kokki ehdotti että soijapihvin tilalle laitettaisiin kasvissekotusta, jossa oli ainakin vihreitä papuja, porkkanaa, kaalia ja purjoa, joku salaattipohja luultavasti siis. Kasviksia ei oltu marinoitu oikein mitenkään, joten se osa annoksesta oli aika kehno, mutta onneks paprikakastike oli vegaaninen ja se toi makua sekä hampurilaiseen että ranskalaisiin. Ananas (+0.5e) autto kans tuomaan burgeriin makua.
Hintaa tuolle annokselle tuli 9e, joten en kyllä uudestaan mene tuota lounasta syömään. Vähän jäi harmittaan kun erikseen olin kysellyt ja silti joutuu pettyyn. Kovasti kyllä tarjoilija pahoitteli tilannetta, että pointsit siitä, mutta kurjaa että New Yorkin lounashampurilainen on nykyään kehnompi kuin edeltäjänsä.
Hämeenkatu 5
http://www.newyork.fi/
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Soppaa Soittajille (Pyynikki)
SULJETTU
Mun on jo pitkään ollu tarkotus käydä Pyynikin Soppaa Soittajille lounasravintolassa, mutta vasta nyt kun Facediilissä oli tarjous (3 lounasta kympillä), niin sain aikaseks lähteä. Lounasta pitäis olla tarjolla kolmeen asti, mutta tänään kun saavuin paikalle vähän ennen puoli kolmea, niin salaattipöytä oli jo korjattu pois ja ruokakin oli lopussa. No, onneks oli mukava myyjä ja se lupas heittää mulle jotain kasaan :)
Alkusalaatin sain lautasella ja siinä sattu oleen porkkanaraastetta ja kaalia joille oon molemmille allerginen, mutta papusalaatti oli hyvää. Itse ruoka-annos oli valtava, seitania oli reilusti ja lohkoperunat ja kasvikset ja oliivimajoneesi sopi kaikki hyvin yhteen. Normaalisti annos kasattais ite, että siinä voi sit vielä enempi vaikuttaa mitä ruokaa haluaa ja kuinka paljon. Seitania tuolla kyllä osaa tehdä, tosi maukasta ja mehukasta!
Aika vaikea sen kummemmin analysoida lounaskokemusta, kun niillä oli ollut niin erikoinen päivä että ruuat oli loppu :) Myyjä sanoi että yhteen asti on kyllä aina kaikkea tarjolla, että ens kerralla suuntaan Pyynikille jo kahdentoista maissa. Soppaa Soittajille Pyynikki on siis täysin lounasruokala, lähinnä siis iso tila missä on pöytiä ja linjasto toimii itsepalvelusysteemillä. Nettisivuilla lupaillaan että sieltä saa leivonnaisia, tänään sitä edusti muutama pulla kuvun alla. Täytettyjä sämpylöitä on tarjolla hintaan 3e(?), niitä pitää osata kysyä myyjiltä. Luulis että myös vegaanisia sämpylöitä on tarjolla. Kasvisruuan hinta on normaalisti 7.9e, että en varmaan ton tarjoussysteemin jälkeen sinne erikseen bussilla lähde syömään, mutta vois kyllä poiketa jos on Pyynikille muuten asiaa, vaikka kesällä. Kolmen euron seitansämpylä olis aika herkku :)
Pyynikintie 25
http://www.soppaasoittajille.fi/

torstai 12. huhtikuuta 2012
Telakka
Käytiin eilen lounasaikaan isolla porukalla Telakalla. Lounaalla olis ollut vegaanista tofu-nuudelikeittoa (6e), mutta se ei jotenkin houkutellu, niin päätin maistaa vihdosta viimein Telakan falafeleja kun niitä on paljon kehuttu. Tilasin Jeren falafel - annoksen (12.90e), johon kuului neljä isoa falafel-pyörykkää, lohkoperunoita, salsaa ja tahinia. Lisäksi annokseen kuului pieni salaatti, joka jäi multa koskemattomaksi, koska en syö oliiveja enkä jalapenoja ja oon tomaatille allerginen :) Lounasaikaan salaattipöytää maksaa 1e, niin söin siitä alkupalaksi pienen salaatin. Salaattipöydässä vegaaneille ei kauheesti ollut ainakaan eilen vaihtoehtoja, esim pastasalaatissa oli fetajuustoa.
Mutta siis itse annokseen! Falafelit oli kyllä parhaimpia mitä oon Tampereella syönyt. Tahini ja salsa sopi tosi hyvin ja falafelit itsessään oli tosi maukkaita. Neljä falafelia riitti mainiosti täyttämään mahan, tuli jopa vähän ähky olo. Ite pidän tota liki 13euron hintaa vähän korkeena, mutta toisaalta kun paikka on mainio niin se vähän tasottaa. Lounaallakin oon nähny falafel-annoksia ja silloin hinta on ollut 10e, niin sillä hintaa ainakin oon kyllä käymässä uudestaankin!
Telakalta saa myös vegaanista tofupastaa ja näyttää listalla olevan falafelsalaattikin ja jälkkäriks mangosorbettia!
Tullikamarin aukio 3
http://www.telakka.eu/ravintola/
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Roast
Käytiin pari viikkoa sitten avomiehen kans Roastissa syömässä. Etukäteen tiedustelin onko vegaanista ruokaa saatavilla ja vastasivat että ainakin hampurilainen onnistuu vegaanisena.
Vege Burgeriin kuuluu falafel-pihvi ja vuohenjuustoa. No kun pyysin että voisko vuohenjuuston tilalle saada toisen falafel-pihvin niin tarjoilija sanoi että toki :) Tää tarjoilija oli muutenkin supermukava, oli tosi helppo setviä hampurilainen vegaaniseks.
Elikkä hampurilaiseen kuuluva bbq-kastike on vegaaninen, remoulade-kastike ei ole, sen tilalle otin paprika-sipulisalsaa (oliskohan ollut nimellä paholaisenhillo?).
Annos oli aika valtava ja varsinkin bbq-kastike oli ihanan savuista. Mutta pakko kyllä vähän marmattaa siitä, että oon aika satavarma että falafel-pihvit oli niitä samoja kaupanfalafeleja kun on Zarillossa ja Marjon Burgerissa. Mun mielestä ne on jotenkin makeita, en tiedä sitten onko vaan mun makuaistissa tuo ongelma. Viimeks ku kävin Roastissa niin tarjolla oli ite tehtyjä pihvejä, jotka oli järkyttävän paljon parempia kun nuo valmiit.
Paikkana Roast on kyllä edelleen ihana ja palvelua on pakko kehua erikseen. Harmi vaan että oikeesti alusta asti itsetehtyä vegaanista ruokaa ei oikein ole tarjolla.
Tammelan puistokatu 34
http://roast.fi/
tiistai 7. helmikuuta 2012
Vegemesta
SULJETTU
Jee, Tampereelle on vihdoin avattu Vegemesta!
Nappasin kotimatkalla mukaani lounaaksi Lempeä Lupaus (4.9e) ja Vegan Schnitzel (5.9e) -hampurilaiset (molemmat ilman sinappia). Hampurilaiset vähän kärsi bussimatkasta ja pakkasesta, kuvista ei tullut kauheen kauniita :D
Lempeä Lupaus on tofuhampurilainen, jonka saa kaura- tai ruisleivällä (yläkuvassa).
Tofu oli maukasta ja sitä oli reilusti. Maistu ihan hampurilaiselle :) En osaa sen enempi analysoida, paitsi että jos ei satu rakastaan valkosipulia yli kaiken, niin kannattanee pyytää hampurilaiset ilman sitä, nyt valkosipuli jyräs muut maut aika tehokkaasti alleen.
Vegan Schnitzelissä on vehnäproteiinipihvin lisäksi perusmausteet. Pihvi oli tosi maukas, pitäis opetella tekeen tän tyylisiä pihvejä itekin. Tässäkin hampurilaisessa (raaka)valkosipuli oli tosi hallitseva, ens kerralla tilaan ilman sitä, niin varmasti löytyy enemmän makuvivahteita. Kaks hampurilaista on kerralla aika paljon, välipalaks jäi puolet tofuburgerista.
Vegaanisia hampurilaisia on nettisivujen mukaan 4 erilaista, sen lisäks saatavilla on vegaaninen kebab, hot dog ja hamppupihvi-annos. Menu ei vielä ole ihan kokonainen, viralliset avajaiset on myyjän mukaan 17. tai 18.2 ja silloin paikanpäällä myös live-musaa.
Kivan olonen paikka kyllä ja varmaan vielä muuttuu viihtysämmäks kun saavat kaiken valmiiksi. Vegaanisen kebabin aion seuraavaks tilata ja eiköhän ne loputkin vegaaniset tuotteet tuu testattua. Kesää odotellessa ku voi napata purilaiset mukaan ja mennä puistoon syömään!
Päivitystä 1.6.2012
Korianteri Kotkotusta, nam! Pitaleivän (saatavana myös annoksena jossa mukava perunoita) välissä korianterista seitania, kastikkeita ja salaattia (7.5e). Oli kyllä tosi hyvää! Seitan oli tosi maukasta, eikä liian tulista. Tulisemman/mausteisemman ruuan ystäville suosittelen lämmöllä omaa lemppariani vegan kebabia :) En osaa nyt sen enempää analysoida, oli niin hyvää etten keskittyny ajatteleen :D
Päivitystä 21.8.2012
Kaameita kuvia :) Mutta siis, syötiin lounaaksi tavallinen seitan kebab ja uutuus Goa-seitan kebab. Molemmilla tais olla hintaa 7.9e. Goa on siis intialaisesti maustettua seitania ja pitaan kuuluu lisäks asianmukaset kastikeet ja muut täytteet :D Hyvää oli, en osaa analysoida. Ite tykkään edelleen eniten tuosta yläkuvan seitan kebabista, siinä on kaikki kohillaan. Menu poikkeaa nettisivujen menusta, siellä on kai joku menu-uudistus meneillään. Pitaleivän koko on mun mielestä pienentynyt ja sitä kautta koko annos. Ei nyt nälkä jäänyt, mutta hinta/laatusuhde kärsii vähän.
Satamakatu 5
http://vegemesta.com/

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)